Sivut

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Joko se toimii?

Eilisestä saakka olen kärsinyt oireista jotka entisessä elämässä ,siis pillereitä syödessä, enteilivät menkkoja. Olemus on vallan turpea, selkää särkee, on vatsavaivoja ja tekee hirveästi mieli suklaata. No okei, melkein mitä hyvänsä makeeta, mutta ensisijaisesti suklaata. Sellaista, jossa olisi suussasulavan pehmeän ja täyteläisen makuista täytettä.

Kp31, normaalin rajoilla mennään. En silti jaksa uskoa siihen että menkat alkaisivat itsestään, uskon että aikaisintaan metujen alettua alkaa tapahtumaan. Tikuttelin ovista reilun viikon ajan noin kp11:sta alkaen, enkä mitään bongannut. Tai siis olihan jonain päivänä sellainen tooodella vaalea viivanpaikka näkyvissä, mutta sitä on ihan turha kuvitella yhtään miksikään. Lopetin siis tikuttelun. Kesäkuulle on vielä päiväystä liuskoissa, voipi olla että lahjoitan ne pois...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti